Älylaitteet – tulevaisuuden pro vai con?

Olen viime aikoina törmännyt useasti tilanteeseen, jossa kouluikäiset lapset puhuvat kovaan ääneen ”tubettajista”, ”filttereistä” ja ”pokejahdista”. Vaikka itse tiedän mistä on kysymys, monille nuo asiat eivät aukene – jokainen liittyy nykypäivän some-maailmaan, eli sosiaaliseen mediaan. Nuorille on tärkeää saada olla yhteyksissä toisiinsa myös koulun ulkopuolella, ja verkkoyhteyden avulla pelattavat pelit ja sovellukset tuovat nuoria lähemmäs toisiaan ympäri maailman. Kuitenkin iso ja surullinen ongelma on koulukiusaamisen muuttuminen, voisiko jopa sanoa pahentuminen – lapset tekevät pilakuvia ja lähettävät niitä toisilleen viestisovelluksissa, ja levittävät juoruja jotka tavoittavat jopa satoja ihmisiä hetkessä eivätkä kuvat katoa Webin syövereistä koskaan. Tämä on asia jota ei pysty rajoittamaan varmasti millään. Ovatko lapsuuden sosiaaliset ulkopelit vaihtuneet pysyvästi verkkopeleihin ja sovelluksiin älypuhelimien avulla? Milloin hippaleikit ovat korvaantuneet tabletti- ja puhelinringillä? Oliko ennen asiat todellakin paremmin niin kuin vanhempi sukupolvi antaa ymmärtää?

Sosiaalinen media on tänä päivänä osana jokaisen suomalaisen elämää tavalla tai toisella. Älypuhelimet tuntuvat kasvavan joidenkin käsiin kiinni. Se on kuin addiktoiva huume – voidaan puhua jopa puhelinriippuvuudesta. Kun mukana kulkee pieni tietokone, johon on liitetty puhelin, kalenteri ja jopa pankki, ei ihminen muuta tarvitse. Ihmiset näpräävät puhelimien sovelluksia jopa autoa ajaessaan, joka on juuri niin vaarallista kuin kuulostaakin. Kännykän käyttö auton ratissa jopa nelinkertaistaa onnettomuusriskin. Vaikka tekniikka kehittyy, aivot eivät muutu supervoimia omaaviksi ja keskity kahteen asiaan täysillä.
Monesti myös huolettaa sosiaalisen kanssakäymisen muuttuminen virtuaaliseksi. Jos kaikki keskustelut ja tapaamiset tehdään puhelimen välityksellä tekstin tai videon avulla, lähteekö kukaan tulevaisuudessa enää perinteisesti kahville tai kokouksiin? Ihmiset tarvitsevat toisia ihmisiä ja selkeää vuorovaikutusta, kun molemmat ovat läsnä, seisomassa naamat vastakkain ilman minkäänlaista muovikapulaa välissä.
Virtuaalitodellisuus on tullut pelottavan ”todelliseksi”; on olemassa jopa VR-laseja (Virtual Reality) joilla voidaan päästä kosketuksiin pelimaailmaan aivan uudella tasolla. Mikäli tämä kehittyy entisestään, voiko ihmisen todellisuudentaju hämärtyä? Muuttuuko ihmisistäkin robotteja ja automaatilla toimivia zombeja?

Teknologian kehitys on parin vuosikymmenen aikana ollut huomattavan suurta, mutta viime vuosien nousukausi on ollut päätähuimaavaa. Virallisten asioiden hoito on helpottunut ja nopeutunut sähköisten palvelujen myötä ja kaikki tarvittava tieto on kirjaimellisesti käden ulottuvilla; pari näpäytystä älypuhelimen näytölle ja Google kertoo vastauksen. Itse paperinen työ on kovaa vauhtia katoamassa, joka sinällään säästää luontoa paperin tarpeen vähentyessä. Konkreettiset tietokirjat ovat katoava vara virtuaalikeskittyneessä maailmassamme. Yrityksille kehittyvä teknologia on toistaiseksi ollut moninainen hyöty, kun ostot ja myynnit hoituvat tietokoneen välityksellä. Nettikaupat ovat nykypäivää, yksityishenkilöt voivat shoppailla yritysten sovelluksissa älyluurillaan kotisohvalta käsin ja tämähän tietää myyjille silkkaa rahaa. Mutta mitä käy, kun koneet ja robotit korvaavat ihmisolennon työnkuvan? Tietääkö tämä lisää työttömiä vai osataanko lopettaa koneistaminen ajoissa, ettei tätä riskiä synny? Laskeeko ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä koneiden ja laskimien hoitaessa kaiken pähkäilyn?

Näiden kysymysten valossa on hyvä miettiä ratkaisua teknologiaan liittyviin murheisiin. Teknologia on tullut hienosti mukaan jokapäiväiseen elämään, tiedon karttuessa se helpottaa arkea ja tuo maailman kulttuurejakin lähemmäs toisiaan. Turvajärjestelmät ja tutkat luonnonkatastrofien varalta ovat pelkkä hyvä uutinen. Täytyy vain osata vetää raja ajoissa siihen, mitä koneet voivat tehdä ihmisen puolesta ja mitä eivät, sillä pelkkä rahan säästäminen ei tuo tarpeeksi hyötyä ihmisen kädenjäljen menetyksen myötä.

Pidetään siis huoli, ettei minkään älylaitteen mahti korvaa koskaan oikeaa, ajattelevaa, tunne- ja empatiakykyistä ihmistä.

 

H.G.